Kivärilajit

Metsästyshirvi

Metsästyshirvi on metsästysammuntojen toinen luodikkolaji metsästysluodikon lisäksi. Nimensä mukaisesti metsästyshirvi on suunniteltu hirvenmetsästäjien tarpeita ajatellen, sillä lajissa ammutaan sekä liikkuvaan että paikallaan olevaan hirvenkuvaan.

Metsästyshirviammunnassa ammutaan suurikokoiseen hirvitauluun, joka on kiinitetty liikkuvaan rataan. Taulun hirvikuva on kaksipäinen, eli hirvi voi ”juosta” molempiin suuntiin. Taulun tähtäysrenkaissa kympin halkaisija on 11 cm ja ykkösen 65 cm. Hirvitaulua liikutetaan eli juoksutetaan radalla, jossa ampuma-aukon leveys on n. 23 m ja juoksuaika n. 4,4 sekuntia. Ampumamatka on 100 m.

Hirviammunnassa kaksi kilpailijaa ampuu samanaikaisesti. Ampuma-asento on pystyasento ilman tukea. Ensin ammutaan neljä laukausta seisovaan hirveen ja sitten kuusi laukausta juoksevaan hirveen. Seisovaan hirveen ammuttaessa hirvitaulu on ampuma-aukon keskellä ja neljän laukauksen ampumiseen on aikaa 60 sekuntia. Juoksevan hirven ammunta suoritetaan kertalaukauksina, kolme juoksua oikealta vasemmalle ja kolme vasemmalta oikealle. Jos ohjelmassa on loppukilpailu, siinä ammutaan kymmenen laukausta juoksevaan hirveen. Sijoituksen ratkaisee seisovan ja juoksevan hirven yhteenlaskettu pistemäärä.

Aseena käytetään metsästyslain mukaista hirvenmetsästykseen sallittua asetta. Aseen paino on enintään 5,5 kg varusteineen, laukaisuvastus vähintään 1 kg ja tähtäinlaitteet vapaat. Aseessa ei saa olla hihnaa ja itselataavan aseen käyttö on kielletty. Äänenvaimentajan käyttö on sallittua ja vaimentimilla varustetut aseet ovatkin tulleet viime vuosina varsin suosituiksi ampujien keskuudessa. Äänenvaimentimen saa irrottaa punnituksen ajaksi. Räjähtävien ja alikaliiperiluotien samoin kuin valojuovapatruunoiden käyttö on kielletty, muutoin patruuna on vapaa.

Vaatetuksena ammunnassa käytetään normaaliin tai metsästyskäyttöön soveltuvia asusteita. Ns. ampujan varustuksesta ovat sallittuja ampujantakki, -käsineet ja -jalkineet.
Samaa asetta, tähtäinlaitetta, vaatetusta ja varustusta on käytettävä koko kilpailusuorituksen ajan.

Kaikki ampumista helpottavat keinot ovat kiellettyjä, sillä ne ovat metsästysammunnan henkeä vastaan. Metsästysammuntalajien perimmäisenä ajatuksenahan on harjoittaa metsästäjiä maastossa tapahtuvia metsästystilanteita varten.

Lähde: Suomen Metsästäjäliitto http://www.metsastajaliitto.fi/node/30

 

Pienoiskivääri

50m kiväärissä on kaksi kilpailulajia –  makuukilpailu ja kolmiasentoinen kilpailu. Miehet ja pojat ampuvat kolmiasentoisen kilpailussa 3×40 laukausta, naiset ja tytöt 3×20 laukausta. Makuukilpailun laukausmäärä on 60, joka on sama kaikille. Kolmiasentoinen kilpailu on miehillä ja naisilla olympia-, MM- ja EM-laji. Makuuasentokilpailu on naisilla EM- ja MM-laji, mutta miehillä myös olympialaji.

Lähde: Suomemampumaurheiluliitto http://www.ampumaurheiluliitto.fi/lajit/kivaari/50m-kivaari/